Lasten ja nuorten säätiö perustettiin vuonna 2001 tekemään työtä, jotta lasten ja nuorten tulevaisuuden usko vahvistuisi ja nuoret kokisivat elämänsä merkitykselliseksi.  Säätiö toimii yritysten ja kumppaniverkoston kanssa yhteistyössä. 

”Teemme monenlaisia tekoja sen eteen, että lapsilla ja nuorilla olisi positiivinen fiilis tulevasta ja usko siihen, että oma ja maailman tulevaisuus olisi parempi”

Taina Tyrväinen, viestintäpäällikkö, Lasten ja nuorten säätiö

Säätiön toiminta tavoittaa erityisesti lapsia ja nuoria, mutta tekee töitä myös heidän parissa työskentelevien kasvattajien, kuten koulujen, opettajien ja nuoriso-ohjaajien kanssa. Säätiö toimii Suomessa ja tekee myös kansainvälistä yhteistyötä.

Haaste: Nuori.fi-sivusto tarvitsi jatkuvaa kehitystä ja ylläpitoa

Lasten ja nuorten säätiö etsi luotettavaa, kilpailukykyistä ja jatkuvan yhteistyön kumppania ylläpitämään ja huoltamaan nuori.fi-verkkosivujansa. Eficode erottautui muista ehdokkaista ja valikoitui kumppaniksi.

”Hyvä yhteistyökumppani vapauttaa henkilöstömme energiaa muuhun tekemiseen. Meillä ei mene teknisten verkkosivuongelmien pähkäilyyn turhaa aikaa”, Tyrväinen korostaa.

Koska säätiö työskentelee lasten ja nuorten parissa, nuori.fi-sivustoa kehitetään jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. Tällä hetkellä pohdinnan alla on muun muassa se, millaisia elementtejä sivustoille pitäisi tuoda.

Ratkaisu: Verkkosivujen 24/7 ylläpito pitää sivut hyvässä kunnossa

Lasten ja nuorten säätiö on tyytyväinen toimiviin nettisivuihinsa. Eficode on pitänyt verkkosivujen ylläpidon ketteränä, ja ylläpidon ansiosta sivut pysyvät jatkuvasti edustavina.

”Eficodelaiset tuntevat sivustomme todella hyvin. Palvelu on ollut jouhevaa: jos jokin menee pieleen, saamme nopeasti avun ja vastauksia. Kun hommat pelaavat hyvin yhteen, se luo mielenrauhaa”, Tyrväinen sanoo.

Lasten ja nuorten säätiö on Eficoden kanssa säännöllisesti yhteydessä ja sivustoja kehitetään jatkuvasti.

”Yhteistyö on ollut niin mutkatonta, että luotamme siihen, että myös sivustojen kehittäminen sujuu. Pystymme yhdessä tekemään sellaista, joka palvelee meitä.”

Tulos: Sivusto pysyy pystyssä myös tiukoissa tilanteissa

Lasten ja nuorten säätiö korostaa luotettavan ja nettisivujen kehittämiseen sitoutuneen yhteistyökumppanin tärkeyttä. Sivuston pitää pysyä pystyssä myös tiukoissa tilanteissa.

”Jos yhteistyö sujuu hyvin, kuten meillä Eficoden kanssa, uskon, että lopulta säästämme kuluissa. Emme joudu tekemään kerran viidessä vuodessa valtavaa nettisivuremonttia, kun kehitämme sivuja jatkuvasti”, Tyrväinen huomauttaa.

 

”Monessa organisaatiossa ei anneta tarpeeksi painoarvoa jatkuvalle uudistumiselle, kehittymiselle ja pienen viilailun tarpeelle. Tuudittaudutaan siihen, että meillä on nettisivut ja niillä mennään hamaan loppuun asti”, hän kertoo.

Sivujen kehittäminen on jatkuva prosessi, ja sivuston pitää olla myös käyttäjän kannalta toimiva. Myös saavutettavuus on Lasten ja nuorten säätiölle tärkeä arvo.

”Odotamme innolla tulevaa, mitä kaikkea tulemme vielä yhdessä Eficoden kanssa tekemään ja mihin kaikkeen verkkosivumme venyvät”, Tyrväinen sanoo.